Olo on vielä jonkin verran flunssainen, mutta onneksi jo parempi kuin eilen. Vielä tänäänkään en siis urheilemaan uskalla lähteä mutta toisin kuin eilen ja toissapäivänä, tänään jo tuntuu siltä että mieli tekisi urheilemaan. Väsymys on siis jo hieman hellittänyt eikä kurkkukaan ole enää niin kipeä. Tämän päivän jos vielä jaksan neljän seinän sisällä olla niin huomenna ajattelin jo lähteä urheilemaan!

Eiliset kavereiden häät meni oikein mukavasti. Häät oli hyvin järjestetyt ja todella ihanat, aivan unelmahäät. Syömisten suhteen eilinen meni kohtalaisesti, tottakai häissä piti hääkakkua maistaa (oikein kahteen kertaan) ja tuli sitä booliakin juotua... Mutta melko kohtuullisesti eilinen kaiken kaikkiaan meni, hääbuffetista onneksi löytyi paljon proteiini- ja kasvispitoisia ruokia, joista sai koottua itselleen sopivan annoksen. Ja illan päätteeksi kotona nukkumaanmennessä, varmasti boolista ja muutamasta viinilasillisesta johtuen, tuli yllättäen todella huono olo ja vatsaa kouristi oikein kunnolla. Ja tämän seurauksena sain oikein totaalisen mahan tyhjennyksen, kaikki päivän aikana nautittu tuli kerralla ulos. Olo kyllä helpottui ja ainakin päivän aikana nautituista ylimääräisistä kaloreista pääsin eroon, tosin tämä ei kyllä ollut ihan suunniteltu keino siihen...

Kesäloma jatkuu vielä viikon ja vaikka lomalla onkin ihana olla niin tämän 100 päivän projektin suhteen se tuo omat ongelmansa: motivaation kerääminen on todella haasteellista lomalla. Viime viikkoisella Italian reissulla tuli syötyä makeaa joka päivä ja nyt sitä tekee mieli päivittäin, vähintäänkin aterioiden jälkiruoaksi tekisi mieli syödä jotain hyvää. Ja jostain syystä näin lomalla tuntuu että pitäisi saada herkutella, sitten arkena jaksaa kyllä pysyä ruodussa. No, jotenkin se pitäisi nyt vaan saada itsensä motivoitua ensi viikoksi terveellisiin syömisiin ja makean väliin jättämiseen. Noin kilon verran tuli Italian reissulla lisää painoa eli siitä pitäisi päästä ensi viikolla eroon. Mistähän sen motivaation nyt vaan saisi kasattua..?