No niin, aina näin iltaisin on hyvää aikaa kirjoitella päivän kuulumisia... Taas tuli ihan kivoja merkintöjä tänään liikuntapäiväkirjaan: kävin pyörällä töissä ja vielä illalla kavereiden kanssa pelaamassa ultimatea. Vähän jo töiden jälkeen näytti siltä että jää pelit väliin kun satoi vettä, mutta onneksi sade loppui jo ennen sovitun peliajan alkua ja kesken pelin jopa aurinko pilkisti muutaman kerran. Ja silloin olikin jo liian kuuma juosta frisbeen perässä! Nyt taas suihkun ja iltaruoan jälkeen on hyvä olo ja tyytyväinen mieli kun tuli käytyä pelaamassa. Meinasi tänäänkin sohva viedä voiton töiden jälkeen mutta onneksi olin luvannut jo eilen että menen pelaamaan niin pakko se oli sitten lähteä.  

Huomenna olisi vielä tarkoitus käydä salilla tai jos sääennuste pitää paikkansa ja huomenna on hellepäivä niin sitähän voisi lähteä vaikka pyöräretkelle! No, jotain urheilullista kuitenkin olisi tarkoitus tehdä jotta saan vielä huomisellekin merkinnän liikuntapäiväkirjaan. Sitten voi viikonloppuna jättää vaikka urheilut vähän vähemmälle jos ei mieli tee, täytyyhän se muutama lepopäiväkin olla silloin tällöin.

Syömiset on mennyt tällä viikolla aika hyvin, salaatteja (tonnikala/kirjolohi/kana) olen syönyt joka päivä ja hiilarit pitänyt aika vähissä, aamupuuroa lukuunottamatta. Tänään tosin otin evääksi töihin ruisleipää kun piti jaksaa polkea töistä kotiin ja lähteä vielä pelaamaan sitä ultimatea, urheilupäivinä pitää sen verran hiilareita syödä että jaksaa. Ja tänään onkin sitten olo ollut tosi tuhti, varmastikin juuri tuon normaalia suuremman hiilariannoksen vuoksi. Hiilarithan kerää nestettä (luokkaa 2,5g jokaista syötyä hiilarigrammaa kohti) eli veikkaan että painossa näkyy huomenaamuna. Mutta ei se mitään, tänään oli hyvin energiaa juosta kun oli syönyt hyvin! Pitää sitten huomenna ottaa kevyemmin, tosin lupasin jo työkavereille että lähden heidän kanssaan lounaalle kun monet jäävät huomenna lomalle. Ja ravintolan seisova pöytä on kyllä tosi vaarallinen paikka laihduttajalle... Mutta pitäisi siellä salaattejakin olla eli täytyy yrittää pysytellä niissä. Ja voihan se olla että perjantain kunniaksi hieman muutakin maistan, ihan pikkuisen vain... :)