Kesäloman ensimmäinen päivä ja sataa. :(  No, onneksi jo hieman vaaleampaa taivasta näkyvissä eli kaipa se kohta aurinko paistaa. Tai no, kunhan tuo sade edes loppuisi niin pääsisi ulos. Vähän tylsää tämä kesämökillä sisällä kököttäminen. Aamulenkillä sentään kävin, sateesta huolimatta. Puoli tuntia kävelin paikallisia hiekkateitä pitkin sadetakki päällä mutta kyllä siinä jonkin verran silti kastui. Mutta piristi mukavasti ja ainakin herätti!

Viikonloppu sujui syömisten suhteen melko hyvin. Lauantaina käytiin aamupäivällä sukulaisten kanssa piknikillä Lauttasaaren rannassa ja siellä eväänä oli ruisleipää, hedelmiä ja kasviksia, muutaman kauralakun ja Marianne-karkin myös maistoin. Iltapäivällä ajettiin sitten kaverin mökille, jossa grillattiin kalkkunaa, tomaatteja, herkkusieniä ja maissia. Iltapalaksi oli vielä feta-oliivisalaattia ja loimulohta. Eilen sunnuntaina tuli syötyä muuten ihan hyvin, mutta illalla piti maistaa pieni lasi punaviiniä ja siinä samalla tuli maistettua muutama hapankorppu ja keksi ihanilla juustoilla päällystettynä. Illalla sitten tuntui nukkumaan mennessä olo hieman raskaalta.

Tänään alkaa tuntua siltä että pitäisi päästä urheilemaan. Lauantaina ja sunnuntaina jäi urheilut molempina päivinä puolen tunnin kävelylenkkiin ja kun kuitenkin vähän normaalia enemmän hiilareita tuli kumpanakin päivänä syötyä niin tänään tuntuu jo siltä että nyt pitäisi päästä kuluttamaan tätä ylimääräistä energiaa. Täällä mökillä ei ihan samanlaisia urheilumahdollisuuksia ole kuin kotosalla, mutta kyllä täälläkin mielikuvitusta käyttämällä ja arkiaskareissa saa kaloreita kulumaan. Vähintäänkin pitkälle kävelylle pitää vielä tänään päästä ja jos sade hellittää (niinkuin nyt näyttäisi) niin voihan olla että pääsen soutamaan venettä tai hakkaamaan halkoja tai muuta sellaista mukavaa mökkipuuhaa. :)  

PS. Kiitos Tintus tunnustuksesta! :)

1743435.jpg